Ohita päänavigointi

Paikallisia uutisartikkeleita

Kunnioitamme ja arvostamme menneitten sukupolvien uhrauksia ja kiitämme niitä, jotka nykyään turvaavat meille itsenäisen ja vapaan Suomen.
Uuteen johtokuntaan kutsuttiin johtajaksi Kimmo Moilanen, 1. neuvonantajaksi Samuel Kuosmanen ja 2. neuvonantajaksi Tommi Sankala.
Miten kotiinpalanneiden lähetyssaarnaajien osaamista voitaisiin hyödyntää paremmin?
Kirkon historiasta Suomessa on nyt saatavana lisää tietoa sen työn ansiosta, jota Kim Östman on tehnyt oman kiinnostuksensa pohjalta. Seuraavassa hän kertoo asioista omin sanoin.
Kokouksen johtavana virkailijana toimii vanhin M. Russell Ballard kahdentoista apostolin koorumista.
Voutilaisten perheessä kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa
Tänä kesänä nuoret suomalaiset kirkon jäsenet kokoontuvat sankoin joukoin Kangasalalle osallistuakseen FSY:hyn. Tätä kerran kahdessa vuodessa järjestettävää tapahtumaa ollaan odotettu hartaasti, ja se vetää osallistujia kaukaisistakin seurakunnista, kuten Oulusta.
Tulevana viikonloppuna on jälleen aika nauttia. Tarjolla on kuuden lähetyksen verran Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon yleiskonferenssikokouksia suoraan kirkon keskuksesta Salt Lake Citystä Yhdysvalloista.
Vahvan uskon lisäksi isäni oli hyvänä esimerkkinä myös ahkeruudesta, ajoissa olemisesta, iloisuudesta ja myönteisyydestä sekä muuttumisesta – hän muuttui erityisesti viimeisinä vuosina lempeäksi, palvelevaksi ja auttavaiseksi.
Oli ihanaa palvella lähimmäisiä sukututkimustyössä ja tuntui hyvältä tehdä viikoittain omaa sukututkimustyötä ja käydä temppelissä lähes joka viikko.
”Katso, minun oppini ei ole yllyttää ihmisten sydämiä vihaisina toisiaan vastaan, vaan minun oppini on, että sellaisen on loputtava”
Harva meistä palvelee viidesti lähetystyössä ulkomailla: Samoassa, Tongassa, Skotlannissa ja kahdesti Sveitsin temppelissä.