Vanhin Dieter F. Uchtdorf – nousemassa lentoon

Oli lokakuun 1. päivä vuonna 2004, vain päivää ennen vuosittaista Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon yleiskonferenssia. Vanhin Dieter F. Uchtdorfin ollessa kävelyllä vaimonsa Harrietin kanssa keskustelu kääntyi historialliseen kokoukseen, jossa hyväksyttäisiin ei vain yksi, vaan kaksi nykyajan apostolia. Mitä enemmän he kävelivät ja juttelivat, sitä enemmän vanhin Uchtdorf ja Harriet jännittivät niiden vielä nimeämättömien miesten puolesta, joiden elämä muuttuisi lopullisesti elinikäisen nimityksen myötä.

"Heti kotiin päästyämme polvistuimme rukoilemaan noiden miesten ja heidän perheidensä puolesta", vanhin Uchtdorf sanoi. Heti seuraavana päivänä ällistynyt vanhin Uchtdorf sai kutsun presidentti Gordon B. Hinckleyn toimistoon ja häntä pyydettiin kahdentoista apostolin koorumin jäseneksi. Sinä viikonloppuna hän seisoi tuhansien kirkon jäsenten edessä Salt Lake Cityn keskustassa sijaitsevassa konferenssikeskuksessa, miljoonien muiden katsellessa sitä satelliittilähetyksenä eri puolilla maailmaa. Kertoessaan tunteistaan tullessaan apostoliksi hän sanoi: "Tunnen suurta riittämättömyyttä, ja olen tuntenut suloista tuskaa syvällisestä ja usein piinallisesta sieluni tutkimisesta niiden monien päivä- ja yötuntien aikana, jotka ovat kuluneet tämän viikon perjantaiaamun jälkeen."

Apostoliksi tuleminen oli epätodennäköinen huippukivi elämässä, joka alkoi silloisessa Määrin Ostravassa Tšekkoslovakiassa marraskuun 6. päivänä vuonna 1940. Vanhin Uchtdorf oli nuorin neljästä lapsesta perheessä, joka joutui pakenemaan kotoaan kaksi kertaa hänen lapsuusvuosinaan. Kun vanhin Uchtdorfin isä Karl joutui Saksan armeijaan ja eroon perheestään, hänen äitinsä Hildegard halusi päästä mahdollisimman lähelle länsirintamaa. Hän jätti koko heidän omaisuutensa ja vei pienen perheensä Zwickauhun Saksaan.

Karl Uchtdorf selvisi sodasta hengissä, mutta vastusti ankarasti sekä natsi- että kommunistijärjestelmää. Hänet leimattiin toisinajattelijaksi, joten hän pakeni perheineen turvaan Frankfurtiin Länsi-Saksaan. Vanhin Uchtdorft kuvaili isäänsä hyvin idealistiseksi mieheksi, jolla oli vahvan persoonallinen luonne. "Hän opetti meitä tekemään sen, minkä tiedämme oikeaksi, ja seuraamaan sitä polkua ja olemaan huolehtimatta seurauksista."

Vanhin Uchtdorf on kertonut lapsuudestaan: "Leikin pommitetuissa taloissa ja kasvoin jatkuvasti läsnä olleessa hävityn sodan seurausten ilmapiirissä ja tietoisena siitä, että oma maani oli aiheuttanut kauheaa tuskaa monille kansakunnille hirvittävän toisen maailmansodan aikana."

Nuoren Dieterin äiti teki suuria henkilökohtaisia uhrauksia järjestääkseen pojalle suloisia hetkiä. Vanhin Uchtdorf muistelee, että jouluna oli tuskin rahaa elämän välttämättömyyksiin, saati sitten lahjoihin, mutta hänen äitinsä yllätti lapset tarjoamalla "Stollenia", perinteistä saksalaista joulupitkoa. Vasta myöhemmin elämässään vanhin Uchtdorf tajusi valokuvia katsellessaan, että hänen äitinsä oli jäänyt ilman sitä. "Hän oli aivan kuin ihmiset, joita näkee sotaelokuvissa ja jotka näkevät nälkää. Siltä hän näytti silloin kun hän huolehti meidän elannostamme."

Huolimatta elämästä sodanjälkeisen Saksan ankarissa olosuhteissa vanhin Uchtdorf sanoi Herran huolehtineen hänen perheestään – erään vanhemman naimattoman naisen kautta, joka kutsui hänen isoäitinsä jumalanpalvelukseen Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkkoon. "Isoäitini ja vanhempani ottivat kutsun vastaan", hän kertoi. "He menivät kirkkoon ja tunsivat Hengen. Jäsenten ystävällisyys kohotti heitä, ja heidät kastettiin."

Kun Dieter täytti kahdeksan vuotta, hänetkin kastettiin – uimahallissa. Hän muistaa elävästi pelänneensä veteen menemistä, koska hän ei osannut uida. "Muistan aina sen lämmön, turvallisuuden ja merkityksellisyyden tunteen, jota tunsin, kun nousin vedestä tämän pyhän toimituksen suorittamisen jälkeen", hän kertoi. Perhe oli varsin omistautunut uudelle uskolleen. Vanhin Uchtdorf muistelee rakkaudella, kuinka hänen isänsä ja kaksi vanhempaa veljeä päättivät joka sunnuntai, kuka sai pukea päälleen heidän kaikkien yhteisen puvun.

Teinivuosinaan vanhin Uchtdorf keksi rakkautensa lentämistä kohtaan. Hän alkoi ajaa polkupyörällään Frankfurtin lentokentälle, missä hän katseli lentokoneiden laskeutuvan ja nousevan lentoon ja kuvitteli, miltä tuntuisi nousta jonakin päivänä taivaalle.

Seuraten unelmaansa hän aloitti 18-vuotiaana insinöörikoulutuksen, jonka jälkeen hän palveli kuusi vuotta Saksan ilmavoimissa. Sitten Saksan ja USA:n hallitusten keskinäisten sopimusten ansiosta hän pääsi hävittäjälentäjäkoulutukseen Teksasiin, missä hän valmistui Yhdysvaltain ilmavoimien lentäjäksi, vaikka olikin saksalainen. Ollessaan vasta 29-vuotias hänestä tuli Lufthansa-lentoyhtiön lentokapteeni, ja pian hän nousi organisaation huipulle – vuonna 1982 hän sai nimityksen lentotoiminnan vanhemmaksi varatoimitusjohtajaksi.

Urallaan menestymisen keskellä hänet kutsuttiin moniin kirkon tehtäviin Saksassa ja lopulta kokoaikaiseen kirkon palvelukseen vuonna 1994. Vanhin Uchtdorfin kanssa työskennelleet ylistävät hänen johtajuustaitojaan ja kykyään ojentaa auttava käsi toisille. Vanhin Dean Larsen on sanonut: "Vanhin Uchtdorf rakastaa ihmisiä niin aidosti, ja hän on niin hurmaavan miellyttävä, että minne tahansa hän menikin, hänet otettiin avosylin vastaan niin kirjaimellisesti kuin kuvaannollisestikin."

Vanhin Uchtdorf sovelsi lapsuudessaan oppimaansa vastaten vastustukseen optimismillaan. Hän auttoi Saksan viranomaisia tulemaan vakuuttuneiksi siitä, ettei mormonismia pitäisi panna 'lahkojen' luetteloon – sellaiseen luetteloon kuuluminen olisi vakavasti haitannut kirkon työtä Saksassa. Hänen työtoverinsa totesivat, että vanhin Uchtdorfin asema Lufthansassa sai valtion virkamiehet vakuuttuneiksi siitä, ettei heillä ollut mitään pelättävää mormoniuskonnon taholta.

Vaikka vanhin Uchtdorfilla oli paljon velvollisuuksia, hänen sydämensä oli aina kotona oman perheensä luona. Hän tapasi vaimonsa Harrietin kirkon kokouksessa, ja he solmivat avioliiton monta vuotta myöhemmin, joulukuun 14. päivänä vuonna 1962.

"Hän on todella ihana, paras kumppani, jonka voisin toivoa elämääni", vanhin Uchtdorf on sanonut. Pitkäaikainen ystävä ja työtoveri kirkossa Hanno Luschin on samaa mieltä: "[Vanhin Uchtdorfin] työssä saamasta tunnustuksesta ja hänen erilaisista kirkon tehtävistään huolimatta hänen menestyksensä suurenmoinen mitta hänen elämässään on hänen avioliittonsa laatu, mikä ilmenee hänen ehdottomassa uskollisuudessaan Harrietia kohtaan ja tämän uskollisessa tuessa häntä kohtaan."

Uchtdorfit saivat ajan myötä kaksi lasta, Guidon ja Antjen. Antje on kertonut, että hänen vanhempiensa innostus takasi heille ihanan lapsuuden. "Äidistä kaikki on jännittävää, ja isä tekee asiat jännittäviksi. Hän teki kaikesta seikkailun – jopa ruokakaupassa käynnistä. He veivät meidät jännittävimmille perhelomille, mitä lapsi kykenee kuvittelemaan."

Vaikka Guido ja Antje asuvat perheineen Euroopassa, he ymmärtävät isänsä sitoutumisen tehtäväänsä Jeesuksen Kristuksen erityisenä todistajana kaikkialla maailmassa. Suorittaessaan tehtäviään vanhin Uchtdorf muistaa äitinsä pyrkimykset vahvistaa häntä silloin, kun elettiin vaikeita aikoja. Hän seuraa äitinsä esimerkkiä tänäkin päivänä. "Kun menemme ulos ja tapaamme maailman ihmisiä, tehtävämme on kohottaa ja auttaa ja vahvistaa niitä, jotka kaipaavat vahvistamista, vahvistaa heikkoja polvia ja kohottaa alas painettuja päitä. Juuri niin äitikin teki."