Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
Ihmiseltä ihmiselle - 21. kesäkuuta 2003

kirjoittanut: Sarah Jane Weaver, Church News -lehden toimituksen jäsen

Kirkko lähettänyt n. 5 700 tonnia ruokaa auttaakseen nälänhädästä kärsivää maata

Etiopian kriisi

Valokuva Garry R. Flake

Kolme päivää sen jälkeen kun Harold C. Brown oli palannut Etiopiasta Afrikasta -- jossa yli 13 miljoonaa henkeä on vaarassa kuolla nälkään -- hän sanoi, ettei hän voinut ajatella kaikkia nälänhädästä kärsiviä ihmisiä. Hän sanoi haluavansa sen sijaan muistaa niitä muutamia, pääasiassa lapsia ja vanhuksia, joita kirkko voi auttaa ja auttaakin tällä hetkellä.

“Teemme parhaamme auttaaksemme joitakuita“, sanoi huoltotyöosaston johtaja, joka palvelee myös vyöhykevaltuutettu-seitsenkymmenenä. “Ei ole mikään miellyttävä asia, että pelkästään yhdessä maassa on 13 miljoonaa nälkäistä.“

Vanhin Brown matkusti Etiopiaan kirkon hätäavusta vastaavan johtajan Garry R. Flaken kanssa arvioidakseen Etiopian tämänhetkisiä tarpeita ja valvoakseen kirkon antaman avun jakelua ruoka-asemilla, joita on kaikkialla kuivuudesta kärsivässä maassa. He palasivat Salt Lake Cityyn 14. kesäkuuta.

“Käynti Etiopiassa herätti minussa uutta kiinnostusta ja virkisti ymmärrystäni siitä, miksi autamme“, hän sanoi Church News -lehden haastattelussa. “Tarpeista puhuminen on yksi asia, mutta niiden näkeminen on toista. -- -- Kun näkee kirjaimellisesti satoja lapsia ilman ruokaa ja tarvittavaa ravintoa, ja äitejä, jotka pitävät näitä sylissään ja joiden silmistä näkyy pelko ja huoli heistä, niin asiasta tulee omakohtaisempi.

Kiitollisuus syntyy sekä lahjoittajia että kirkkoa kohtaan, joka auttaa organisoimaan yrityksen siunata näitä ihmisiä ja kirjaimellisesti pelastaa monia ihmishenkiä.“

Vastauksena Etiopian syvenevään kuivuuteen sekä Etiopian hallituksen ja YK:n viranomaisten toistuviin pyyntöihin ruoka-avun saamiseksi kirkko on lähettänyt yli 5 700 tonnia ruokaa kahdessa erässä maaliskuun jälkeen.

Vanhin Brown sanoi tilanteen olevan murheellinen: etiopialaisten odottaessa mahdollista ruokasatoa, joka on riippuvainen sateista, monilla ei ole juuri mitään syötävää. Maanviljely kattaa 80 prosenttia Etiopian koko taloudesta; ankara kuivuus Etiopiassa on aiheuttanut joidenkin asiantuntijoiden mukaan historian pahimman nälänhädän. Etiopian hallituksen tässä kuussa julkaiseman raportin mukaan yli 13 miljoonaa maan 67-miljoonaisesta väestöstä elää alle 900 kalorilla päivässä.

Vanhin Brown sanoi, että joillakin alueilla ruokaa ei olisi ollenkaan, ellei kirkko tarjoaisi sitä.

“Se on noin yksinkertaista. Asia ei ole niin, että ruokaa olisi varastoituna jossakin ylen määrin ja että sitä virtaa avun tarpeessa oleville. Ruokaa ei vain yksinkertaisesti ole riittävästi.“

Kirkko on ainoa järjestö, joka valmistaa tälle Afrikan maalle atmitia, joka on etiopialainen vuosisatoja vanhaan reseptiin pohjautuva puuroseos. Puuro tehdään kaurajauhoista, sokerista, maitojauheesta sekä vitamiini- ja kivennäisaineseoksesta, jonka BYU:n ravintotieteilijät ovat tarkistaneet. Puuro auttaa aliravittuja lapsia ja vanhuksia, jotka eivät pysty sulattamaan kokojyvätuotteita tai ruokaa, joka on tehty karkeista jauhoista.

Muu kirkon tarjoama apu tulee unimixin muodossa. Kirkko yhteistyössä Catholic Relief Services -järjestön kanssa on tehnyt sopimuksen etiopialaisen hankkijan kanssa maissi-soijaseoksen valmistamisesta. Kirkon lahjoittaman unimixin jakelua on toteutettu maaliskuusta lähtien yhteistyössä Project Mercy ja Catholic Relief Services -järjestöjen kanssa.

Myöhemmin tässä kuussa Afrikan kaakkoisen vyöhykkeen johtajan vanhin Robert C. Oaksin, joka on seitsemänkymmenen koorumin jäsen, on tarkoitus tavata korkeita etiopialaisia virkamiehiä keskustellakseen kirkon varhaisesta ja merkittävästä johtavasta asemasta, joka sillä on tarjotessaan ruoka-apua, jota tarvitaan heikoimmassa tilassa oleville lapsille ja aikuisille.

Vanhin Brown sanoi, että yksi syy siihen, miksi kirkon on ollut mahdollista antaa apua niin nopeasti, ovat sen huoltotyötilat, joissa atmitia voidaan valmistaa. Toinen syy, hän sanoi, on jäsenten anteliaisuus ja heidän halukkuutensa antaa ihmisille, joita he eivät ole koskaan tavanneet.

“Meillä on mahdollisuus ja halu auttaa, ja humanitaarisena järjestönä auttaminen on meille omiaan“, hän sanoi.

Avustus ei ole ensimmäinen, jonka kirkko on lähettänyt Etiopiaan.

Vuonna 1984 kirkon jäsenet osallistuivat maailmanlaajuisen avun antamiseen, joka virtasi tähän Afrikan maahan. He paastosivat ja lähettivät lahjoituksia ja ruokaa maahan. Tuosta ajasta lähtien kirkko on ollut mukana maan kastelu- ja juomavesihankkeissa, lähettänyt kirjoja ja muuta apua sekä tarjonnut lääketieteellistä ja hammaslääketieteellistä koulutusta. Kesäkuussa 2000 myöhempien aikojen pyhät Englannissa pakkasivat yli 4 000 tonnia vehnää kuivuudesta kärsineelle alueelle.

Veli Flake sanoi, että kirkko tarkkailee jatkuvasti Etiopian tilannetta tulevien kriittisten kuukausien aikana siihen asti, kunnes nyt kasvava sato voidaan kerätä talteen. “Kun ajaa ympäri maata ja näkee vihreitä peltoja, ajattelee, että kaikki tulee menemään hyvin. Sitten tajuaa, että täytyyhän heidän syödä jotain myös ennen kuin sato on kypsä. Ja [sato] tarvitsee sadetta, jotta se ei näivety ja kuihdu.“

Siihen asti kirkon apu on hyödyksi. “Se ulottuu jonon päähän. Se ulottuu niihin, jotka tarvitsevat sitä eniten, ja sillä on suuri merkitys, koska se pelastaa suuren määrän lapsia Etiopiassa.“