Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
Uutisia kirkosta - 31. heinäkuuta 2004

 

Kahdentoista apostolin koorumin jäsen

Vanhin David B. Haight kuollut

David B haight

Kahdentoista apostolin koorumin jäsen, vanhin David B. Haight, kuoli varhain lauantaiaamuna kotonaan perheenjäsenten läsnäollessa. Hän oli kuollessaan 97-vuotias ja iältään vanhin elossa oleva apostoli. Vanhin Haight kuoli vain kymmenen päivää toisen kahdentoista neuvoston jäsenen vanhin Neal A. Maxwellin kuoleman jälkeen.

Vanhin David Bruce Haight kutsuttiin Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon kahdentoista apostolin koorumin jäseneksi 8. tammikuuta 1976. Tätä ennen vanhin Haight toimi kahdentoista koorumin apulaisena 6. huhtikuuta 1970 lähtien.

Vanhin Haight oli tunnettu kansalais- ja liike-elämän vaikuttaja Kaliforniassa ennen siirtymistään hoitamaan kokoaikaisesti kirkon tehtäviä. Hän toimi mm. Palo Alton kaupungin pormestarina Kaliforniassa vuodesta 1959 vuoteen 1963, jolloin hän pyysi vapautusta pormestarin tehtävästä voidakseen palvella lähetysjohtajana Skotlannin lähetyskentällä, mistä palattuaan hän toimi Brigham Youngin yliopiston apulaisrehtorina.

David B. Haight palveli monissa kirkon tehtävissä, mm. alue-edustaja, Skotlannin lähetyskentän lähetysjohtaja, kirkon lähetystyökomitean jäsenenä, Palo Alton vaarnanjohtajana, korkean neuvoston jäsenenä ja piispan neuvonantajana.

Vanhin Haightillä ja hänen vaimollaan Ruby Olson Haightillä on kolme lasta, 18 lastenlasta ja yli 70 lastenlastenlasta.