Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkko
Uutisia lähialueilta - 05. marraskuuta 2008

 

Virkistyspäivän tuloksena yli 400 penaalia

Tampereen vaarnan Apuyhdistyksen sisaret viettivät tänä vuonna erilaisen virkistyspäivän. Tampereella sijainnut vaarnakeskus on tarjonnut sopivat tilat vaarnan alueella asuville kirkon naisille kerran vuodessa kokoontua yhteen oppimaan ja virkistäytymään yhdessä. Vuoden alussa tapahtuneessa tuhopoltossa Tampereen vaarnan vaarnakeskus kuitenkin tuhoutui täysin, ja vuokratila, jossa Tampereen seurakunnat nykyään kokoontuvat, ei ollut sopiva tällaisen tapahtuman pitopaikaksi kaikille vaarnan seurakuntien Apuyhdistyksille. Kun muutakaan sopivaa paikkaa ei sitkeistä etsintäyrityksistä huolimatta löytynyt, päätettiin virkistyspäivää viettää viidessä eri kaupungissa vaarnan alueella: Lahdessa, Jyväskylässä, Tampereella, Turussa ja Raumalla.

Pienempien seurakuntien sisaret kokoontuivat yhdessä heitä lähinnä olevan isomman seurakunnan sisarten kanssa. Ryhmät saivat itse valita virkistyspäivänsä viikoilta 42 ja 43. Virkistyspäivän ohjelmaan kuului yhteislaulua ja muuta paikallisten johtajien valitsemaa toimintaa. Kaikille yhteisenä toimintana sisaret osallistuivat yhteen v. 2000 perustetun Vaaka ry:n (=Vauvakassiyhdistys ry) kestoprojekteista, jossa valmistetaan ja täytetään penaaleja penaalipankkiin toimitettavaksi lapsille ympäri maailmaa maihin, joissa on pulaa koulutarvikkeista.  Penaalipankkikeräys on alkanut Vaaka ry:ssä keväällä 2008, ja kasassa on toistaiseksi 70 penaalia, jotka viedään tuliaisina kouluihin ja lastenkoteihin. Tampereen vaarnan Apuyhdistyksen johtokunta päätyi tämänkaltaiseen auttamisprojektiin, koska yksi Apuyhdistyksen tavoitteista on edistää luku- ja kirjoitustaitoa.

Penaalipankkiprojektiin tarkoitetut penaalit saivat olla uusia tai käytettyjä. Ne saivat myös olla itse tehtyjä, ja niinpä monet sisaret ompelivat penaaleita joko etukäteen kotona tai viimeistään itse virkistyspäivänä. Sen lisäksi oli mahdollista osallistua projektiin tuomalla penaaleihin pakattavia tarvikkeita, joita olivat 10 lyijykynää, kumi, teroitin, viivain, 4 kuulakärkikynää, heijastin sekä pieni yllätys. Virkistyspäivän ohjelmaan kuului myös pienimuotoinen tarjoilu kuten aina.

Vaaka ry:n toimihenkilöt olivat tietoisia Tampereen vaarnan Apuyhdistyksen penaalipankkiprojektista ja varasivat Lahteen, Jyväskylään, Tampereelle, Turkuun ja Raumalle oman yhteyshenkilönsä, jonka kautta penaalit toimitettiin virkistyspäivänä tai sen jälkeen eteenpäin Vaaka ry:lle jaettavaksi tarvitseville. Vaaka ry toimitti tapahtumapaikoille myös jonkin verran penaalien ompelussa käytettäviä vetoketjuja.

Virkistyspäivän penaalipankkiprojektin tuloksena syntyi 410 valmista penaalia ja 100 tyhjää penaalia.  Näin suuri penaalien määrä yllätti niin tapahtuman järjestäjät kuin Vaaka ry:n henkilöstönkin. Vaaka ry:ssä otettiin kiitollisina vastaan 140 sisaren yhteistyön tulokset.

Virkistyspäivän toimintaan osallistui paitsi seurakuntien aikuisia naisia niin myös nuoria naisia useissa seurakunnissa.

Vaarna on Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon hallinnollinen yksikkö, johon kuuluu noin 10 seurakuntaa. Tampereen vaarna käsittää yhdeksän seurakuntaa lähinnä Länsi-Suomen läänin alueella, akseleilla Turku – Lahti ja Jyväskylä – Hämeenlinna. Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkolla on Suomessa 4 500 jäsentä, joista Tampereen vaarnassa n. 1 500. Apuyhdistys on kirkon naisten järjestö, johon kuuluvat kaikki 18 vuotta täyttäneet naispuoliset jäsenet. Se on perustettu vuonna 1842 ja on maailman vanhin yhtäjaksoisesti toiminut naisjärjestö. Siinä on yli viisi miljoonaa jäsentä yli 170 maassa ympäri maapallon.