Ohita päänavigointi

Kuinka sain todistuksen palautetun evankeliumin totuudesta

Koko elämäni olen uskonut Jumalaan taivaallisena huolehtivana Isänä, jonka puoleen saatoin kääntyä milloin tahansa rukouksessa, ja Jeesukseen Kristukseen ihmiskunnan pelastajana. Pyhä Henki oli minulle epämääräinen ymmärtämätön asia. Murheelliset elämänkokemukseni saivat minut vakuuttuneeksi, ettei onnellisuutta voi saavuttaa kuin Kristuksen opetusten mukaisella elämällä. Pyrin elämään niiden mukaan, mutta tuon tuostakin havaitsin maallisissa touhuissani unohtaneeni Jumalani. Tämä saattoi mieleni levottomaksi ja syyllisyydentuntoiseksi. Ollessani 20-vuotias sain kokea valtavaa hengellistä tuskaa. Ei mikään ruumiillinen tuska ole ollut sen veroista. Minut valtasi hätä oman sieluni tilasta. Sen koettuani päätin omistautua Jumalan johdatukseen. Oletin olevani uudestisyntynyt, josta Raamattu puhuu.

 

Tutkin Raamattua ja ihmettelin, miksi ei enää ollut kirkkoa, joka olisi ollut Jeesuksen perustaman kirkon kaltainen. Tulin tulokseen, ettei täydellistä ja todellista Jeesuksen Kristuksen kirkkoa ollut enää maan päällä, ja niin pysyin evankelis-luterilaisessa kirkossa ja kävin ahkeraan Jumalanpalveluksissa. Ajan kuluessa havaitsinkin, ettei tuo ”uudestisyntymiskokemukseni” auttanutkaan minua jatkuvasti pysymään lähellä Jumalaani. Papit saarnasivat parannuksesta ja sen tarpeellisuudesta ja saivat jälleen mieleni levottomaksi. Kukaan heistä ei kuitenkaan osannut selittää, miten todellinen parannus tapahtuu. Tunsin elämäni olevan laineilla heittelehtimistä.

 

Olin mennyt naimisiin miehen kanssa, jonka tiesin olevan Herran minulle valitseman. Rukoilimme iltaisin yhdessä ”Herran siunauksen”, ja koko sydämeni palavuudella lausuin sanat: ”Herra valistakoon meille kasvonsa ja olkoon meille armollinen.”

 

Odotin toista lastani, kun Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon naislähetyssaarnaajat tulivat kotiimme. En ollut millään tavalla kiinnostunut, mutta kun he sanoivat aina ”me uskomme näin” eivätkä väittäneet sen olevan totta ja kun he kehottivat meitä rukoilemaan Jumalalta tietoa, puhuvatko he totta, saivat he minut toimimaan. Tiesin kokemuksestani, että Jumalani vastaa rukouksiini ja ettei Hän koskaan ole minulle valehdellut. Ihmettelin, miten nämä nuoret rohkenivat esittää sellaisen ehdotuksen. Aioin paljastaa heidät. Tutkimme muutaman kuukauden. Mieheni oli lukenut Mormonin Kirjan, mutta toisen lapsemme syntyminen vei mielenkiintoni lukemiseen. Opetukset tuntuivat kuitenkin jotenkin tutuilta. En osannut selittää sitä, mutta minusta tuntui aivan kuin jotkut muistot menneisyydestä olisivat alkaneet palata. Aloin innostua, vaikken ollutkaan saanut vielä vastausta Jumalaltani. Aloin pelätä, että oma innostukseni vaikuttaisi mieheni ratkaisuun, ja siksi kesäloman jälkeen annoin mieheni itsekseen opiskella evankeliumia.

 

Hän teki ratkaisunsa menemällä kasteelle minun tietämättäni. Kasteen jälkeen hän tuli luokseni ja sanoi, että mitä pitäisin tiedosta, että olen mormonin vaimo. Sanoin, että jos hän tuntee olevansa onnellinen, olen minä myös. Toivoin hartaasti saavani varmuuden asiasta kuten mieheni. Minua opetettiin ja luin Mormonin Kirjaa ja lehtisiä. Rukoilin hartaasti saadakseni varmuuden totuudesta.

 

Eräänä marraskuun lopun päivänä 1958 luin lehtistä ”Elävän valon säteitä”. Siinä oli selvitettynä evankeliumin yksinkertaisia opinkohtia, ja yhtäkkiä ymmärrykseni valkeni ja huudahdin: ”Näinhän näiden asioiden tulee ollakin. Miksi minä en ole voinut ymmärtää aivan selviä asioita, jotka Raamatussa aivan selkeästi ilmaistaan?“ Se toi valtavan valon ja onnen tunteen koko olemukseeni, ikään kuin koko harmaa syksyinen päivä olisi kirkastunut. Se oli Pyhän Hengen todistus evankeliumin totuudesta. Sitä ei antanut kukaan ihminen, sillä olin sillä kertaa yksikseni. Kun vielä minulle selkisi, kuka olen, mistä olen tullut ja minne olen menossa, olin täysin vakuuttunut siitä, että Jeesuksen Kristuksen kirkko on jälleen palautettu maan päälle. Tunsin saaneeni sisäisen rauhan, kun sain oppia parannukseen tarvittavat askeleet ja mennä kasteelle syntieni anteeksi saamiseksi ja sain ottaa vastaan Pyhän Hengen lahjan. Tämä tapahtui 5. joulukuuta 1958, eikä minun ole koko näiden 19 vuoden aikana, jotka olen ollut Kristuksen kirkon jäsenenä, tarvinnut tuntea olevani laineiden keikuteltavana. Pyhän Hengen lahja on ollut siitä lähtien arvokkain omaisuuteni.