Ohita päänavigointi

Suomalaisia sukujuuria etsimässä

David Holliday

Muutama vuosi sitten amerikkalainen David Holliday tunsi innoitusta alkaa selvittää suomalaisia sukujuuriaan. Kirkon nettisivuilta hän löysi Vaasan sukututkimuskirjaston silloisen vastuuhenkilön Lars Kronqvistin sähköpostiosoitteen ja pyysi häneltä apua edesmenneiden sukulaistensa löytämiseksi. Innokkaana sukututkijana Lasse tietenkin mieluusti auttoi. Siitä alkoi myös vuosia kestänyt kirjeenvaihto, joka huipentui Davidin, hänen tyttärensä Rozalynin ja tyttärenpoikansa Williamin viikon mittaiseen Suomen-vierailuun viime vuoden kesäkuussa esivanhempien asuinsijoihin tutustumiseksi.

Davidin sukua oli aikoinaan asunut Isossakyrössä, joten ensimmäinen tutustumiskohde oli Isokyrön vanha ja upea 1500-luvulla rakennettu kivikirkko. Kirkon hautausmaalta tosin suurin osa vanhoista hautakivistä oli siirretty pois, joten niistä ei voinut etsiä edesmenneitä. Tunnelma sisällä kirkossa oli sitäkin koskettavampi, aivan kuin Davidin edesmenneet sukulaiset olisivat olleet siellä kanssamme. David itse kuvaili tunnelmaa: ”Tunsin voimakkaasti, että he olivat läsnä. Se oli jotakin aivan valtavaa. Se oli minulle suurenmoinen hetki, jota en unohda.”

”I felt their presence strongly. It was almost overpowering. It was a golden moment for me that I shall not forget.”

Ennen Isokyrön-matkaamme Lasse oli soittanut puhelun jos toisenkin löytääkseen oppaan, jolla olisi tietoa pitäjän vanhoista taloista ja tiloista. Oppaamme osoittautui todelliseksi aarteeksi, joka tunsi Isonkyrön vanhat talot ja tilat kuin omat taskunsa. Aluksi David halusi nähdä alueen, jossa hänen isovanhempansa olivat asustaneet. Yllätys yllätys, he olivat asustaneet juuri siellä, missä oppaamme nykyinen talo ja tila sijaitsivat. Tietenkään vanhoja rakennuksia ei enää ollut jäljellä, mutta saimme paljon tietoa alueen historiasta.

Kyrönjoki kulkee läpi Isonkyrön. Joen töyräälle paikallinen kylätoimikunta oli kunnostanut vanhan aitan kesäkahvilaksi, jossa muutamat paikkakunnan nuoret saivat oivan kesätyöpaikan. Kotimatkallamme Vaasaan pistäydyimme tuohon pieneen idylliseen kahvilaan kertaamaan päivän kokemuksia. Paikalla oli myös kaksi naista ja pieni poika. Olimme jo lähdössä, kun saimme innoitusta jutella heidän kanssaan. Kerroimme, että David oli tullut etsimään suomalaisia sukujuuriaan ja kysyimme olivatko he kenties paikkakuntalaisia. Kyllä olivat. Tietäisivätkö he mitään Kildisen suvusta? ”Me olemme Kildisiä. Kaikki Kildiset Isossakyrössä ovat samaa sukua.” Olipa siinä ihmettelemistä puolin ja toisin.

Seuraavan päivän tutustumiskohde oli Kauhava ja erityisesti Hirvijoen kylä, jossa Davidin esivanhemmat olivat asuneet. Davidin suurena haaveena oli nähdä esivanhempiensa asuttama talo. Tosin ei ollut varmaa, olisiko talo vielä pystyssä. Kyseisen talon vaiheista sukututkijat Esa Aro ja Erkki Rintala ovat kirjoittaneet mm:

”Yrjö (1676–1733) Pelkolasta ja hänen vaimonsa Margareta (1680–1744) muuttivat Hirvijoelle ja ryhtyivät asumaan Luostarin taloa. Heidän lapsensa Margareta Yrjöntytär Luostari (s. 1720) avioitui Jussi Martinpoika Skuggilan (1707–1782) kanssa. Nuoripari siirtyi Luostarista joen yli sen pohjoispuolelle ja perusti noin v. 1750 uudistilan, Rintalan 0,2083 manttaalin maakirjatalon. Uudistalolle tuli pinta-alaa n. 130 ha. 1800-luvun alkupuolen isossajaossa pinta-ala oli kasvanut 180 hehtaariksi. Margareta ja Jussi valitsivat uudistalonsa rakennuspaikaksi joen pohjoispuolelta kumpareen melkein vastapäätä Margaretan synnyinkotia joen etelärannalla. Mäelle eivät pahimmatkaan tulvavedet ulottuneet. Vanhan kartan mukaan paikalla oli ollut Rindala-niminen torppa. Runsaan sadan vuoden kuluttua Davidin isoäidin vanhemmat Kustaa Vilhelm Juhanpoika Seppälä (1837–1900) ja hänen vaimonsa Sanna Matintytär (1845–1924) ostivat kauppakirjalla 19.4.1886 puoli osuutta Rintalan talosta. Osuudelle kuului mm. talon kantapaikka, mäki, johon Margareta ja Jussi olivat perustaneet asumuksensa runsaat sata vuotta aikaisemmin. Kustaa kuului maattomaan luokkaan, oli rengin poika. Hän kierteli tavan mukaan renkinä eri taloissa, kunnes tultiin nälkävuoteen 1862, jolloin hän hakeutui Alahärmän Volttiin Huhtaluhdan talon rengiksi ja rakastui talon tyttäreen Sannaan. He menestyivät torppareina hyvin ja pariskunta on arvatenkin ollut työteliäs ja aikaansaapa, koska he maattomien lähtökohdista pystyivät ostamaan talon. Oli harvinaista, että torppari pystyi ostamaan talon.”

Jälleen lukemattomien puhelinsoittojen jälkeen saimme oppaaksemme vanhemman kauhavalaisrouvan, joka tunsi Hirvijoen kylän. Oppaamme ja avuliaitten kyläläisten avulla Davidin suuri unelma toteutui ja hänen esivanhempiensa talo löytyi, tosin rapistuneena ja osittain sortuneenakin. Löysipä David vielä talon pihapiiristä heinikosta muistoksi kotiinsa Amerikkaan vietäväksi vanhan ruostuneen viikatteenteränkin.

Suurin yllätys tuona päivänä taisi kuitenkin olla se, että oppaaksemme lupautunut kauhavalaisrouva osoittautui Davidin pikkuserkuksi.

Kirjeessään matkansa jälkeen David kertoi:

”Monia ihmisiä on kiinnostanut kuulla Suomen-matkastani ja siitä, mitä tapahtui meidän siellä ollessamme. He näkevät selkeästi Herran käden vaikutuksen siihen, mitä siellä tapahtui, kuten minäkin näen. Tiedän, että Henki johti meitä monta kertaa. Kuinka kukaan voisi ajatellakaan, että nuo suunnittelemattomat kohtaamiset sukulaisteni kanssa olivat pelkkiä sattumuksia? Olen ajatellut sitä yhä uudestaan, ja tiedän, että verhon toisella puolella oli sukulaisiamme, joita siellä olomme kiinnosti ja ilahdutti suuresti. Sen kyllä tunsi. Oli hetkiä, jolloin heidän siellä olostaan ei voinut erehtyä.”

”Many people have been interested in hearing of my trip to Finland and the things that happened while we were there. They clearly see the Lord´s hand in the events that took place there…as do I. I know that we were directed by the Spirit on several occasions. How could anyone think that those unplanned meetings with my relatives were just by coincidence? I have thought about it again and again, and know that there were those of our family on the other side of the veil who took a great interest in our being there and were pleased. That much I could feel. At times their presence was unmistakable.”

Herran lupaus pyhissä kirjoituksissa kääntää isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet isien puoleen tuli itselleni hyvin eläväksi tuon kesäisen viikon aikana. Niin uskomattoman usein saatoimme tuntea, kuinka meitä johdatettiin juuri oikealla hetkellä oikeaan paikkaan ja niiden henkilöiden luo jotka osasivat opastaa meitä.

Kotitalo
Davidin isovanhempien kotitalo Hirvijoella