Vyöhykkeen johtohenkilön sanoma

    Todistan, että Jeesus on Kristus ja että Hän on koko ihmiskunnan Vapahtaja. Hänen rakkautensa meitä kohtaan on ääretön. Rukoilen, että jokainen meistä voisi järjestää asiansa ja valmistautua niin, että tuntisimme joulun todellisen hengen. 
    Kirkon jäseninä meillä kaikilla on halu kertoa evankeliumista muille. Internetin sähköinen valtatie on suurena apuna suorittaessamme tätä tehtävää.
    Herran pyhä temppeli on ”Herran vuori”, jossa voimme vahvistaa uskoamme taivaalliseen Isäämme ja Hänen ainosyntyiseen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen.
    Kun meistä tulee kasteessa kirkon jäseniä, meidät täyttää toivo iankaikkisesta elämästä ja siitä, että pääsemme lähemmäksi Jumalaa ymmärtämällä paremmin Häntä ja Hänen suunnitelmaansa meitä varten.
    Tammikuussa julkistettiin yksinkertaistettu vyöhykkeen suunnitelma. Vuodesta on kulunut jo yli puolet.
    Pitämällä kiinni rautakaiteesta Euroopan pyhät poimivat Herran lupaamia hedelmiä ja tulevat hengellisesti ja ajallisesti omavaraisemmiksi.
    Olennainen osa uskoamme on omavaraisuuden saavuttaminen sekä hengellisesti että ajallisesti.
    ”Suuri seulomisen aika koittaa, ja monet lankeavat, sillä – – koetus tulee, ja kuka sen kestää?”
    Vanhurskaiden vanhempien esimerkkiä tarvitaan nykyään yhtä paljon kuin aina ennenkin.
    Kiitollisuuden ansiosta me voimme nähdä Jumalan käden ohjaavan elämäämme. Se vahvistaa haluamme pitää Hänen käskynsä. Me sovitamme tahtomme Isämme tahtoon.
    Tämä on parasta aikaa vuodesta kutsua muita tulemaan Kristuksen luokse, koska monet tulevat mielellään joululaulutilaisuuteen tai joulujuhlaan mutta eivät tilaisuuteen, jota he pitävät virallisempana jumalanpalveluksena.
    Monet jäsenet käyttävät sosiaalista mediaa myös kutsuakseen kirkkoon kuulumattomia ystäviään ja sukulaisiaan luontevalla ja rakastavalla tavalla lähetyssaarnaajien lähtö- ja kotiinpaluukokouksiin, kastetilaisuuksiin, seurakunnan juhliin, vauvan siunaamistilaisuuksiin, yleiskonferensseihin ja muihin kirkon tapahtumiin.