Ohita päänavigointi

Joulun lahjat

vanhin Sabin
Vanhin Gary B. Sabin ensimmäinen neuvonantaja Euroopan vyöhykkeen johtokunnassa

Kun sisar Sabin ja minä olimme vastavihittyjä opiskelijoita, asuimme vuokralla pienessä ullakkohuoneistossa Provossa Utahissa. Kuulostaa uskomattomalta, mutta vuokrasopimukseen kuului se, että vuokranantajan pieni koira Helga tuli asunnon mukana. Tuntui siltä, että tärkein omaisuutemme siihen elämänaikaan oli lainakoira! Huomasin kuitenkin, että vaimoni Valerie oli huolella ripustanut seinälle pienen koristetaulun, jossa oli Ralph Waldo Emersonin sanat: ”Sormukset ja muut aarteet eivät ole oikeita lahjoja vaan niiden jäljitelmiä. Ainoa todellinen lahja on lahja omasta itsestään.”

Tätä totuutta kuvaillaan runossa ”The Vision of Sir Launfal” [Ritari Launfalin näky]. Se kertoo päättäväisestä ritarista, joka ryhtyi etsimään Graalin maljaa, kuppia, josta Kristus oletettavasti joi viimeisellä aterialla. Lähtiessään matkaan Sir Launfal sen kummempia miettimättä heitti lantin linnan porteilla olevalle kerjäläiselle.

Vuodet kuluivat, ja lopulta Sir Launfal palasi kotiin käytettyään etsintäänsä koko elämänsä. Lähestyessään linnan portteja hän näki jälleen spitaalisen kerjäämässä almuja. Tällä kertaa Sir Launfal pysähtyi ja tarjosi tarvitsevalle sielulle leivänkannikan ja juotavaksi vettä vanhasta kupistaan. Runon sanat paljastavat, mitä siitä seurasi:

”Monessa maassa sä harhailla sait, kun Graalin maljaa turhaan hait:
Oi katso! Se sulla on kädessäsi,
mulle täytetty vedellä vierestäsi.
Tämä leipä on ruumiini, kuollut sen vuoksi,
tämä vesi on veri, joka ristillä juoksi.
Näin ehtoollisatrian siellä me saamme,
missä me autamme heikompaamme;
vain antamisessa on lahjan arvo,
sitä ilman almu vain pelkkä varjo.
Kera antimes aina jos itsesi jaat,
sua, köyhää ja minua ruokkia saat.” 

Launfalin vanha kuppi, jonka hänen huomaavainen palvelutyönsä pyhitti, muuttui Graalin maljaksi, jonka etsimiseen hän oli käyttänyt koko elämänsä.

Onnea etsiessämme me katsomme usein yli maalin. Sen voi todella löytää ainoastaan palvelemalla muita – matkalla, joka alkaa oman kotimme seinien sisäpuolelta. Vapahtaja on ilmoittanut: ”Kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.”[1]

Henry Van Dyken tarina The Mansion [Kartano] kertoo John Weightmanista, joka käytti koko elämänsä rakentaen muistomerkkejä itselleen. Eräänä yönä hän näki unta, että hän kuoli ja matkasi taivaalliseen kaupunkiin saadakseen omakseen kartanon, joka koostuisi hänen taivaaseen kokoamistaan aarteista. Kun John sai tietää hänelle varatusta pienestä majasta, hän valitti: ”Miten ihmeessä olen epäonnistunut niin viheliäisesti – – elämässäni? – – Millä sitten on merkitystä täällä?”

Heleä ääni vastasi: ”Vain sillä, mitä todella annetaan. Vain sillä hyvällä, mitä tehdään tekemisen ilosta. Vain niillä suunnitelmilla, joissa pääajatuksena on toisten hyvinvointi. Vain niillä lahjoilla, joissa antaja unohtaa itsensä.”[2]

Lahja omasta itsestämme on korvaamattoman arvokas rakkauden lahja, joka ironisesti kasvaa, kun annamme siitä muille. Ehkä Vapahtaja ajatteli juuri sitä sanoessaan: ”Joka elämänsä minun tähteni kadottaa, on sen löytävä.”[3]

Muistakaamme tänä erityisenä aikana vuodesta sitä loistavaa lahjaa, jonka olemme kaikki saaneet taivaalliselta Isältämme: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa.”[4] Meidän Isämme lahjan täydensi Pojan itsessään antama uhrilahja, kun Hän valmisti meille kullekin tien voidaksemme palata kotiin. Nämä epäitsekkäät lahjat ovat joulun todellisia lahjoja.

Presidentti Monson opastaa meitä rakastaen antamaan: ”On sydämiä, joita voi ilahduttaa. On ystävällisiä sanoja, joita voi lausua. On lahjoja, joita voi antaa. On tekoja, joita voi tehdä. On sieluja, joita voi pelastaa.”[5]


[1] Matt. 25:40.

[2] Henry Van Dyke (1852–1933), The Mansion.

[3]  Matt. 16:25.

[4] Joh. 3:16.

[5] To The Rescue, The Biography of Thomas S. Monson.